Ali-Ketolan tila

”Perinteen vaalijat”

Olemme Ali-Ketolan tilan isäntäpari. Tilamme sijaitsee Kokemäellä Ketolan kylässä kalaisan Kokemäenjoen varrella. Ali-Ketola on isännän kotitila ja peltoja viljellään edelleen. Tilalla on pitkät perinteet, joita olemme halunneet vaalia. Maanviljelyksen lisäksi olemme kehittäneet tilan matkailupalveluja noin 20 vuoden ajan. Meille on tärkeää tarjota ihmisille aitoja maaseutu- ja luontoelämyksiä.

Maalaispihapiiri jokimaisemassa
Kokemäenjoen läheisyys on ollut yrityksellemme tärkeää, koska kaikki alkoi kanoottiretkistä, joita aloimme järjestää kesällä 1995. Melomaan tulleet asiakkaat alkoivat kaivata saunaa sekä kahvi- ja ruokapalveluita ja tietysti myös yöpymismahdollisuutta. Niinpä pikkuhiljaa olemme yrittäneet vastata asiakkaiden tarpeisiin. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa majoitus-, ravitsemus- ja muita matkailupalveluita mahdollisimman yksilöllisesti niin, että saamme luotua asiakassuhteita, jotka jatkuvat myös tulevaisuudessa. Panostamme toiminnan ja palveluiden hyvään laatuun. Meille on myönnetty Maakuntien Parhaat –laatumerkki vuonna 2001.

Meillä voit yöpyä ja rentoutua luonnossa kalastaen, patikoiden tai meloen kauniissa jokimaisemassa. Meillä voit myös nauttia herkullisista ruuista ja savusaunan leppoisista löylyistä. Luonto on meille hyvin tärkeä ja haluamme välittää muillekin luonnon ja vanhan kunnioittamisen perinteitä.

maakuntienparhaat

Maakuntien Parhaat on valtakunnallisesti tunnettu laatumerkki – laadun tae kuluttajalle.

Maakuntien Parhaat -yrityksellä on toimiva ISO 9001/2000 -standardiin ja/tai laatupalkintokriteereihin pohjautuva laatujärjestelmä.

Yritykset noudattavat lainsäädäntöä, hyviä tapoja ja liiketoimintaperiaatteita ja moraalis-eettisiä periaatteita (oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja eläinten hyvä kohtelu), sekä kestävän kehityksen periaatteita (ympäristön huomioon ottaminen, luonnon kunnioittaminen, maiseman hoito)’

Maaseutumatkailuyritysten majoitustilat on luokiteltu valtakunnallisen majoitustilojen luokitusohjeiston mukaisesti. Yrittäjät ylläpitävät jatkuvasti omaa ja työntekijöidensä henkilöstön ammattitaitoa siten, että tuotteen ja toiminnan laatu tyydyttävät asiakkaan tarpeet.

Ruokalistojen pääraaka-aineet kuten liha, kala, maito, vilja, kasvikset ja marjat ovat täysin kotimaisia ja niin paljon kuin mahdollista omassa maakunnassa/kunnassa tuotettuja.