top of page
Olemme Ali-Ketolan tilan isäntäpari. Tilamme sijaitsee Kokemäellä Ketolan kylässä kalaisan Kokemäenjoen varrella. Ali-Ketola on isännän kotitila ja peltoja viljellään edelleen. Tilalla on pitkät perinteet, joita olemme halunneet vaalia. Maanviljelyksen lisäksi olemme kehittäneet tilan matkailupalveluja noin 20 vuoden ajan. Meille on tärkeää tarjota ihmisille aitoja maaseutu- ja luontoelämyksiä.
Kokemäenjoen läheisyys on ollut yrityksellemme tärkeää, koska kaikki alkoi kanoottiretkistä, joita aloimme järjestää kesällä 1995. Melomaan tulleet asiakkaat alkoivat kaivata saunaa sekä kahvi- ja ruokapalveluita ja tietysti myös yöpymismahdollisuutta. Niinpä pikkuhiljaa olemme yrittäneet vastata asiakkaiden tarpeisiin. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa majoitus-, ravitsemus- ja muita matkailupalveluita mahdollisimman yksilöllisesti niin, että saamme luotua asiakassuhteita, jotka jatkuvat myös tulevaisuudessa. Panostamme toiminnan ja palveluiden hyvään laatuun ja meille onkin myönnetty Maakuntien Parhaat –laatumerkki vuonna 2001, joka on valtakunnallisesti tunnettu laatumerkki – laadun tae kuluttajalle.
Meillä voit yöpyä ja rentoutua luonnossa kalastaen, patikoiden tai meloen kauniissa jokimaisemassa. Meillä voit myös nauttia herkullisista ruuista ja savusaunan leppoisista löylyistä. Luonto on meille hyvin tärkeä ja haluamme välittää muillekin luonnon ja vanhan kunnioittamisen perinteitä.
Tervetuloa Ali-Ketolan Tilalle!
Ali-Ketolan väki
MEIDÄN TARINA
bottom of page